10 kesäkuuta 2012

tervetuloo elämäni kääntöpisteeseen

(c) Viivi Saarikko

Otsikko puhuu puolestaan viime viikkojen tapahtumista. Ensinnäkin minusta tuli virallisesti kauppaopiston nainen, kun valmistuin viime lauantaina. Juhlat vietimme kotona pitkän kaavan mukaan, mutta koirat osasivat käyttäytyä melko hyvin. Ne ovat kyllä toistensa ääripäitä tällaisissa tilanteissa: Eetu kerjää huomiota ja säheltää mukana, kun taas Unto haki jatkuvasti omaan rauhaan eivätkä vieraat kiinnostaneet sitä ollenkaan. Tällä viikolla olen sitten reissannut ympäriinsä pääsykokeissa isommissa kaupungeissa. Päätin nyt alkaa panostaa täysillä arkitottelevaisuuteen (hihnakävely, ohitukset, haukkuminen) jotta kaupungissa elämä olisi tulevaisuudessa helpompaa. Torstaina mentiin Unton kanssa harjoittelemaan keskustassa liikkumista. Edelleen en voi uskoa, miten rauhallinen se osaa olla. Se ei ole sellainen hyperaktiivinen koiranpentu, joka roikkuu hihnassa, kiskoo kieli pitkällä ja ryntäilee joka suuntaan. Voi olla, että sellainen käytös alkaa tietenkin jo ensiviikolla. Otettiin kuitenkin istumista, paikallaoloa, sivulla kävelyä ja perusasentoa. Ohitettiin myös kaksi räksyttävää koiranpentua ja käytiin eläinkaupassa

(c) Viivi Saarikko

Viime lauantaina saatiin myös maailman kivoimpia vieraita, kun Emmi, Sakke & Retu tulivat käymään! Retulla ja Untolla on sama isä ja velipuolet pääsivät leikkimään ensimmäistä kertaa yhdessä. Samantien niistä tuli parhaimmat kaverit! Eetu ja Sakke eivät ole pahemmin ikinä välittäneet toisistaan, mutta tulevat kuitenkin toimeen. Hyvin tyypillistä corgimaista menoa kun yksi juoksee karkuun ja muut juoksevat haukkuen perässä. Tällaisina hetkinä mietin aina miksi edes harkitsisin vaihtavani rotua :) Harmikseni en päässyt erkkariin töiden takia, olisi saanut nähdä taas paljon tuttuja. Näyttelyn kuvia katsoessa tulee taas sellainen olo, että minäkin tahdon. Tulee välillä vähän erakoitunut olo, kun muut näkevät aina näytelmissä toisiaan





Unton iho on ärsyillyt vähän aikaa ja ostin toissapäivänä siihen hoitosuihkeen. Pojan pitäisi olla niin sanotusti uimakiellossa, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Se bongaa järvet ja lätäköt kilometrien päähän eikä paljoa tarvitse huudella perään. Oikeastaan en saanut edes sanaa suustani, kun katsoin pientä koiraa joka vettä bongattuaan saa sellaisen hepulin ja juoksee riemuhyppien suoraan veteen.
Perjantaina mentiin Ilonan, Nemon & Nitan kanssa lenkille viereiselle pellolle ja metsään. Uskalsin pitää Unskia jo enemmän irti, alkaa luottamus nousta pikkuhiljaa että se osaa tulla kutsuttaessa takaisin

(c) Ilona Karjalainen


Ollaan mukana corgien agirotu joukkueessa, jossa startataan sunnuntaina. Siellä edustetaan rotua sitten erkkarinkin edestä! Torstaina aloitettiin odotettu ulkokausi omatoimitreeneillä. Tehtiin yhteensä kolmea erilaista rataa, jota vaikeutin kerta kerralta. Alkuun siis lämmittelyksi vain suoraa ympäripyöreää rallittelua, jonka toisena esteenä kuitenkin kepit. Olin vähän epäileväinen tällaiseen kohtaan heti ensimmäisellä radalla, eikä se niin nätisti mennytkään. Keppien oikeaan väliin hakemista täytyisi edelleen vahvistaa, koska yhä koira hakee usein toiseen väliin jos en ole varmistamassa. Seuraavilla radoilla halusin mukaan irtoamista ja teinkin rataa, jossa esteillä oli pitkät etäisyydet ja koira sai irrota ja hakea esteille kaukaa. Loppuun otettiin yksittäisinä esteinä A:ta ja keppejä. A:lla pyörittelin ensin kontaktilla, jotta koiralla muistaisi mistä olikaan taas kysymys. Kerran nostin sen A:n päälle ja varmistin suhinalla sen pysähtymään. Kesti mun häiriköimisen mm. juoksentelin edessä, tein äkkinäisiä liikkeitä eikä mitään. Otettiin estettä myös kokonaan ja joka kerta jäi kontaktille, loistavaa! Kepeille oikean välin hakemista ja oman liikkumisen harjoittelua. Eetu oli vähän liekeissä! Se hyppi keppien välit huikealla temmolla ja katsoi kokoajan eteenpäin. Kierroksien takia jätti pari kertaa vikan välin pujottelematta, mutta kun aloin varmistaa ja vedätin hieman niin saatiin varmasti meidän hienoimmat kepit koskaan. Huikeeta!

Unto hengaili treenien ajan autossa ja kentän laidalla muiden tehdessä. Lopuksi otettiin suoraa putkea, jonka hauskuuden penneli on jo tajunnut. Syöksyy pienenä rakettina putkeen ja alkaa yhdistää käskyn tekemiseen


(c) Satu Viitala

Kävi sitten niin, ettemme menekään naudoille heinäkuussa. En tiedä vielä heinäkuulle työvuoroistani, enkä halua pyytää sitä varten erikseen vapaata. Totuus on se, että tänä kesänä aion asettaa ystävät koiratapahtumien edelle. Kuten sanottu tässä ollaan mahdollisesti elämäni kääntöpisteessä. Koirat tulevat joka tapauksessa mukaan minne menenkin, mutta rakkaat ihmiset eivät. Koiratapahtumiin ehtii tulevaisuudessakin, nyt haluan kalenterin olevan niin vapaa kuin mahdollista


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

ihana toi unto ! <3 :)