"Lupaa minulle, että muistat, olet paljon
urhoollisempi kuin uskot, paljon vahvempi
kuin uskot ja paljon viisaampi kuin uskot."
- Nalle Puh
Olen oppinut rakastamaan syksyä. Vielä joskus se tuntui katkeralta kesän lopulta ja kiireen alkamiselta, pimeiltä illoilta ja vuodenajalta jolloin ihmiset alkavat hiljalleen olla epäsosiaalisia. Viime vuonna opin kuitenkin rakastamaan syksyä ja tänä vuonna rakastan ehkä vieläkin enemmän. Alkusyksy nyt on aina ollut ihana, kun kaikkialla on värikästä ja ilma kirpakkaa mutta vielä lämmintä. Kuitenkin kaikki muukin mikä liittyy syksyyn tuntuu hyvältä ja ihanalta, edes tuleva synkkä kaamoskausi ei pelota enää samanlailla kuin joskus. Siihen vaikuttaa varmasti koti, jossa olemme asuneet nyt jo kaksi syksyä ja jossa on hyvä olla. Olen tehnyt siitä oikean kodin, turvapaikan jossa on hyvä olla ja viihdytään koirien kanssa. Syksy tarkoittaa nykyään tehokkaan kisakauden alkamista kesän rennomman jakson älkeen. Syksy ja talvi on ihanteellista aikaa kisata, kun kisoja on pääkaupunkiseudulla joka viikonloppu. Jo kesän aikana aloin haaveilemaan hiljalleen tulevasta syksystä ja tulevasta kisakaudesta. Se kun aamulla herää, juo kahvit, käyttää koirat ulkona ja alkaa pukea kisavaatteita. Ajelee kisapaikalle ja viettää siellä ainakin puoli päivää kavereiden ja tuttujen kanssa kisapaikalla jutellen, samalla kisaten parhaassa lajissa ikinä. Sama kaava lähes joka viikonloppu, ah. Kisojen jälkeen kotiin ajellaan yleensä hikisenä, väsyneenä mutta suhteellisen onnellisena. Kotona saattaa odottaa pari lasia viiniä, hyvää ruokaa ja hengailua kavereiden kanssa tai itsekseen. Kynttilät ja tunnelmavalaistus ja lattialla raukeina nukkuvia koiria. Kyllä. Ja yksi iso tekijä, joka on varmasti vaikuttanut negatiivisesti syksyyn on niinkin yksinkertainen kuin: vaatteet. Miten monta vuotta olenkaan joskus mennyt sellaisilla puoli-hyvillä ulkoiluvaatteilla, jotka eivät varsinaisesti ole vuodenaikaan tehtyjä ulkoiluvaatteita, vaan esim collarit ja vanha tuulitakki. Vaatteet vituttaa, jolloin ulos lähteminenkin syysiltana vituttaa vielä enemmän. Jossain vaiheessa elämää tajusin, että jos ulkoilen päivittäin monta kertaa ja käyn pitkillä lenkeillä päivittäin oli sää mikä tahansa, niin ansaitsen hyvät ulkoiluvaatteet. Niimpä rupesin panostamaan laatuun ja pidin huolen, että mulla oli aina valmiina hyvä ulkoiluvaatetus. Kyllä oli motivaatio lenkkeilyyn aika eri, kun vaatteet tuntuivat hyvältä, ne olivat säänkestävät ja kestivät kuivana päivän lenkkeilyt helposti. Nykyään syksyn tullessa pidän huolen että vaatetus on kunnossa ja käyn haalimassa useita pareja hanskoja ja pidän huolen että otsalamppu on aina toimiva. Koska niinkin yksinkertainen asia kuin hyvä ja toimiva otsalamppu koirien kanssa pimeässä samoillessa tekee vain paljon. Sitä tekee kummasti mieli kävellä aika paljon pidempi lenkki, kun vaatteet tuntuvat hyvältä ja metsää valaisee tehokas otsalamppu. Joskus vielä kuljin lenkit kännykän taskulampun varassa, minkä muistan olleen niin perseestä. Onneksi sitten tajusin ottaa otsalampun tilalle. Materialismionnellisuus tällaisessa asiassa vaan toimii.
Elämä kahden aikuisen koiran kanssa on suhteellisen helppoa. On kaksi kättä, kaksi hihnaa. Yksinkertaista. Pian elämä kuitenkin muuttuu, sillä koirien määrä kasvaa kolmeksi. Saamme laumaamme tyypin jonka olemassaolon olen kuvitellut jo monia, monia vuosia ja miettinyt että millaista se tulee olemaan. Jännittävää, ihanaa ja outoa. Siitä on viisi vuotta kun olen kasvattanut koiranpennun ja sain siitä lähes täydellisen, mutta se tuntuu tapahtuvan ikuisuus sitten. En malta kuitenkaan odottaa, mutta siihen saakka nautimme vielä pienestä laumastamme ja kahdesta ihanasta, rakkaasta koirasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti