verta nenästä

 Maanantait on meillä treenipäiviä! Silloin on (Eetun ja) Vekin agilityn ryhmätreeni. Jos loppuviikko on kiireinen, niin ainakin maanantaisin pyrin treenaamaan kaikkien koirien kanssa. Yleensä otan omatoimivuoron ennen ryhmätreeniä, jolloin tahkotaan tokoa ja agilitya, tai molempia. Eilen päätin kokeilla miltä agility tuntuisi taas Eetun kanssa ja treenata omatoimivuorolla junnut. Vekin kanssa tehtiin soikion muotoista juoksentelupätkää, jossa oli mutkaputkia ja hyppysuoria. Lisättiin esteitä yksitellen mukaan ja aina maalissa odotti kuollut lelupalkka. Törkeen hyvin se lukitsee kuolleen lelun ja painaa täysillä sinne, jotakin on tehty onnistuneesti! Huomaan jo nyt jääväni Vekistä tosi helposti jälkeen, täytyy joko kasvattaa omaa tuntinopeutta tai jatkaa vain tätä irtoamistreeniä - kumpihan on todennäköisempi vaihtoehto? Unski pääsi tekemään (taas vaihteeksi) helppoa rallittelua, samantyylistä kuin Vekki. Kuitenkin radan yhteyteen otin kepit (ohjureilla), jotka Unto haki tosi hyvin ja varmasti! Sillä on niin makeet kepit, menee ihan täysillä ja focus edessä. Palkkana Untolla oli lapanen, jossa sisällä lihapullaa. Aina jos Unski osoitti mitään halua repiä tai ottaa lapasta suuhunsa, niin se sai lihapullaa. Myös lapasen röyhkeät varastamisyritykset mun kädestä palkittiin, kokeilen opettaa siitä röyhkeää lelujen suhteen :D

 Sitten Eetu. Lämppäsin sen ensin toisten kanssa, treenasin muut, kävin lämppäämässä uudelleen (kevyttä ravia), heittelin palloa (äkkikäännöksiä, pyörimisiä) ja koira tuntui hyvältä. Tehtiiin 16 esteen rata kaksi kertaa, jossa oli pelkkiä hyppyjä ja putkia, rimat oli 20cm. Jäähylenkkinä 1h vapaana liikkumista ja uimista. Kotona Eetu meni nukkumaan ja silloin oli ok, mutta herätessään se ontui toista takajalkaansa. Olisin voinut pursahtaa itkuun. No, särkylääkettä ja koira lepoon, aamulla ei onneksi enää oireillut. Itselleni tuli sellainen olo että kerjäsinkö taas verta nenästäni kun menin kokeilemaan reenata sen kanssa, mutta tämä vain vahvisti taas päätöksen siitä että sanotaan heipat agilitykentille. Jalkaa nilkuttaessaan ja surkealta näyttäessään Eetu muistutti pikemminkin 10-vuotiasta koiraa, kuin 4-vuotiasta. Mietin, että jos meno näyttää jo nyt tältä, niin miltä se tulisi näyttämään oikeasti vuosien päästä jos vielä jatkamme. Ärsyttää vain suunnattomasti edes ajatella, missä voisimme olla nyt, jos jotkin asiat olisivat toisin. Alkeiden jälkeen junnasimme suunnattoman kauan paikoillamme, emme kehittyneet kumpikaan ja opettelimme kaiken päin helvettiä. Niitä virheitä sitten korjailtiin, itse olin edelleen ihan surkea ohjaamaan ja emme edelleenkään saaneet koulutusta tai ohjattuja treenejä. Pienin askelin touhumme alkoi muistuttamaan ihan oikeaa agilitya, ei paniikinomaista räpellystä. Okei, en voi vieläkään ottaa kehuja vastaan siltä osastolta, mutta vanhoja ratavideoita katsoessa tekisi mieli voihkaista ja nostaa kädet silmille. Ei taidettu sitten koskaan päästä edes 2.lk kisaamaan, oih ja voih.

Tänään piti treenata tokoa, mutta jouduttiin keskeyttämään treenit ja poistumaan kentältä pesäpallojoukkueen tieltä. Viikonlopuksi kalenteri ammottaa tyhjyyttään ja ajattelinkin käyttää aikaa runsaasti koiraeläimiin. Tahdon pidemmän kaavan treenejä, pitkiä ulkoiluita ja onnellisia väsyneitä koiria! Ajatuksena oli ainakin pitää kunnon tokotreenejä, käydä tallomassa jälkiä ja ehkä esineruutuillakin. Olen vähän hämilläni tästä intopuuskasta, millä tahon mennä jäljestämään :D