06 marraskuuta 2011

joten nauttikaa täysillä ja hyppikää


Eilen päätin lähteä yksin pyörähtämään Muuramen mätsärissä kun en ketään mukaan saanut. Tuntui vähän orvolta hengailla yksin vaikka olikin tuttuja paikalla. Lähtö oli extempore niin puunasin koiran pikapikaa paikan päällä johonkin kuntoon. Pennut olivat taas ennen pieniä koiria ja pienissäkin oltiin viimeisten joukossa. Oli taas aikaa odotella.
Kehässä meidän kanssa oli eräs tipsu. Eetu esiintyi mallikkaasti ja iloisesti ja käveli jopa pätkiä ilman kontaktia. Pöydällä seisoi hyvin tosin pöydältä nostaessa köllähti maahan selälleen :D Nauratettiin yleisöä. Saatiin punainen nauha! Punaisten kehä alkoi pian ja oltiinkin viimeisten joukossa. Kehässä meidän kanssa villakoira ja cottoni joiden molempien esittäjät tiesin. Yllätyksenä tuomari sijoittikin meidät ensimmäiseksi!

BIS-kehä alkoi samantien. Tuomarit kierrättivät, mentiin edestakaiset ja laitettiin pöydälle. Tuomarit oli kivoja ja sijoittivat meidät kolmanneksi! :) Tulos siis PUN1 BIS3
Palkintona nauhakehästä ruusuke ja BIS-kehästä säkki ruokaa, kangaskassi ja tikkari. Ruokasäkkiä tutkiessani huomasin sen olevan jotain ihan shittiä, mutta ehkä kelpaavat palkkaukseen

Tänään pidettiin treenit. Oon laiska enkä jaksa treenata nykyään kuin takapihalla. Alkuun noutoa putken läpi. Heti tuli aivan uutta energiaa kun eläin syöksähti lempiesteensä läpi kapulalle. Aamulla otin pitotreeniä ennen varsinaisia treenejä. Kokeilin ottaa myös metallilla, mutta oli vähän nihkee palautus kun tajusi minkä joutui hakemaan.
Luoksetuloa kiertämällä ja lyhyellä pätkällä. Päädyin nyt ottamaan sanan pysäytykseen. Ärsyttää miten Eetu välillä noteeraa käsimerkin todella heikosti ja valuu eteenpäin vaikka selkeästi käsimerkki jo näytetty. Käsky kuuluu aina. Siispä lyhyitä suoria pätkiä ja pysäytyksiä käskyllä. Ihan kivalla mallilla! Laskin, että Eetu lopettaa askeleet kun saan käskysanan sanottua. Eli ei pysähdy kuin seinään, mutta treenatessa lyhyitä pätkiä vauhti olikin ihan matelua.
Aamulla tein kokeenomaset kaukot aamuruualla. Erittäin hyvä! Tein 5s vaihtoja eikä meinannut valahtaa kertaakaan.
Loppuun kokeenomasesti jäävät ja avon seuraaminen. Seuraaminen ihan kelpuutettavaa tosin olisi voinut olla parempikin. Jääviä koira ei sekoita enää oikeastaan ikinä, mutta teen ne aina varmuuden vuoksi.

Ens viikonlopusta tulee mielenkiintoinen, sillä mulle tulee hoitoon Marian airedalenterrieri, Otto! Saan leikkiä kahden koiran omistajaa joka musta toivonmukaan vuoden alussa tulee ;)

1 kommentti:

Evie kirjoitti...

ei mulla muuta ku että ihan tosi kiva tää ulkoasu!! :)