04 elokuuta 2011

agility treenit

Ensimmäistä kertaa tuli sellanen olo että plaa jaksaako päivittää blogia. Saattoi johtua siitä, että treeneistä ei jäänyt kummoinen olo. Ei johdu siitä etteikö koira olisi ollut loistava vaan siitä ettei tehty mitään erikoista. Keinua otettiin alkuun jolle Eetu lähtee turhan innokkaasti jolloin joudun hätäilemään pomppaako se sieltä pois vai koskeeko kontaktiin. Keppejä tehtiin itsenäisesti ja ne alkaa menemään yhä paremmin. Kunhan koira muistaa vielä katsoa multa apuja ettei mene solmuun ja loiki ylitse. Haluaisin vähän vauhtia että alkais hyppimään, mutta en tiedä viitsinkö hoputtaa vielä ennenku osaa itsenäisesti tehdä ne täydellisesti!


Muiden rata loppui 4-esteeseen, meidän jatkui vähän pisemmälle. Ollaan kotona treenattu nyt renkaalla ja hypyillä suorilta irtoamista eli lähdetään samalta viivalta koiran kanssa ja se etenee itsenäisesti kuunnellen käskyjä (siis pelkkiä suoria ratoja) eikä pidä kontaktia. Luulin siis että ankaran renkaalla treenamisen jälkeen ei olis mitään ongelmaa jättää koiraa odottamaan renkaan taakse kun itse menin jo putkelle. Ok se oli ensimmäinen suoritus ja koiralla oli selkeesti turhan hoppu joten meni ohi. Uusiksi ja tällä kertaa varmistin selkeellä käsimerkillä että varmasti menee. Sieltä putki ok ja hypyt meni hienosti. Yllätyin miten hyvin se irtosi tollaselle vinolle hypylle eikä tullut yhtään käsille vaan teki itsenäisesti. Seuraavaksi samaa rataa, mutta renkaan tilalla A-este. Tiesin että menee hankalaksi koska joudun varmistamaan kontaktin A:lla kunnolla joten koira jää vähän niinku syliin siinä vaiheessa kun mun pitäis olla ohjaamassa sitä putkeen. Niin se tuli tässäkin eikä kyennyt lähtee vauhdista putkeen ilman sähellystä


Loppuun erilaista rataa joka meni heittämällä läpi. Jos nyt jotain pitää sanoa niin joko A) meidän kotitreenit tehoaa ja Eetu irtoo entistä paremmin B) mä sanon käskyt aikaisemmin joten koira etenee jo niille itsenäisemmin koska tänään se teki itsenäisesti hommia eikä kokoajan hakenut kontaktia :)
Eetusta on tullut niin ihanan kuuliainen. Pidin tänään häkin ovea auki ja Eetu sai katsella oviaukosta eikä aikomusta karata minnekään. Tosin jos lähti hiippailemaan ulos niin toistin vaan häkkiin niin kiiruhti sinne täysillä kuin hauskankin käskyn olis saanut :D Seisoin 10m päässä häkistä katsomassa muiden ratoja ja huomasin Eetun tulleen ulos niin ei tarvinnu kun osoittaa häkkiä ja nätisti sanoa häkkiin niin eläin rynnisti sinne kiltisti ilman vastaväitteitä. Mitä on tapahtunut sille mieltään osoittavalle, komentelevalle ja karkailevalle eläimelle?

Ei kommentteja: