uutta väriä harrastuslajeihin

Meillä on sekä hyviä että huonoja uutisia. Huonot ensin, Unton virallisten selkäkuvien lausunnot tulivat nettiin ja minulta pääsi epäuskoinen älähdys nähtyäni ne: tismalleen samanlaiset kuin Eetulla. Miten on mahdollista, että mulla on kaksi samanrotuista koiraa, täsmälleen samanlaisilla lonkka-, kyynär- ja selkäkuvilla. Tuli vähän kurja fiilis, etenkin kun eksyin nettiin lukemaan vielä enemmän näistä selän muutoksista. Luultavasti agility alkaa jäädä meiltä kuitenkin pikkuhiljaa pois, ainakin se tavoitteellinen harrastaminen. Olen itsekin sanonut, että jos ei voitaisi agilitya tehdä enää kunnolla, niin sitten ei tehtäisi ollenkaan. Kuitenkin Unskille agility on ainut laji, jossa sillä on oikeasti menohaluja, joten ajattelin suoda sille vapauden käydä aktivoinnin kannalta muutaman kerran kuukaudessa esteillä. Eetun kanssa meillä onneksi tekemistä riittää useassa lajissa.

Hyviin uutisiin! Australianpaimenkoirien leiriltä sisäetsintä ja pelastuskoiratoiminta jäi kiehtomaan niin paljon, että päätin ottaa selvää millaiset mahdollisuudet harrastamiseen olisi täällä Joensuussa. Sähköpostittelin asiasta alkuviikosta ja perjantaina olimmekin jo ensimmäisissä pelastuskoiratreeneissä. Treenit pidettiin suurella betonitehtaan teollisuusalueella, joten erilaisia elementtejä oli paljon. Tuollaisessa paikassa ei olla omien kanssa ikinä tehty, joten halusin lähinnä nähdä miten koirat toimisi uudessa ympäristössä. Ensimmäisten koirakoiden jälkeen olin jo päättänyt mihin Vekille maalimiehet tahtoisin: pressuhalliin, alueelle jossa oli paljon erikokoisia tiilipinoja sekä korkeiden betonipinojen väliin. Alueella kävellessä pidin Vekkiä liinassa, mutta heti kun se sai hajun päästin irti. Pressuhalli oli siitä haastava, että haju ei liikkunut tilassa paljoa vaan iskeytyi lähinnä pressuseinään ja leijaili siinä. Vekki sai heti hajun, mutta sillä oli kova työ keksiä mistä ihmeestä maalimiehen tuoksu tuli. Se nosti nokkaansa kiivaasti seinää vasten, kävi kiertämässä ja alittamassa seinän. Niin kovasti raksutti pienen koiran päässä ja lopulta se kokeili lähteä kiertämään tilaa uudelleen, tällä kertaa löytäen maalimiehen heti. Seuraavalle piilolle kävellessä Vekki sai taas nopeasti vainun, päästin sen irti ja käveltiin tälle ukolle rajatulla alueella. Vekki kävi pyytämättä tarkastamassa kaikki ympärillä olleet rakennelmat ja palasi sitten liikkumaan kävelylinjalleni. Lähestyessämme piiloa se irtosi taas itsenäisesti reippaasti eteenpäin kohti piiloa ja tutki aluetta, vaikka itse jäin seisomaan kauemmas. Teki hyvän piston. Viimeiselle ukolle päästin sen taas liinasta hyvissä ajoin, annoin itse tutkia ja kiertää rakennelmia. Pian se katosikin betonipinojen väliin, hetken kuluttua näin kuinka se kiipeili korkeammalla pinojen päällä - niin omatoiminen pentu! Pian ukko löytyi. Vekki sai hurjasti kehuja siitä, miten itsenäisesti se ratkoo tilanteita eikä mene lukkoon, vaikka haju olisikin hieman hankala. Ei tarvitse kannustaa yrittämään uudelleen, vaan se hoitaa homman loppuun :)


Tosiaan, olen aina haaveillut salaa siitä, että Eetun kanssa pääsisimme joskus pelastuskoiratoimintaan mukaan. Niimpä rohkeasti ilmoitin, että tulisin treenaamaan myös Eetun kanssa ja meidät otettiin hyvin vastaan. Eetu on tehnyt hakua erilaisilla alueilla, mutta teollisuusalue oli sen verran uusi juttu ja pimeäkin ehti tulla, joten halusin mahdollisimman helppoa. Kolme ukkoa sellaisille aluille, jonne tehtaan valokeilat vielä vähän osuivat. Eetu oli vähän kysymysmerkkinä, koska se oli ollut jonkun aikaa autossa ja ehtinyt väsähtää siellä. Annoin sen kierrellä rauhassa, kehotin tutkimaan rohkeasti enemmän ja kannustin kun sai hajusta kiinni. Ensimmäisen ukon nähtyään se pysähtyi kysymään multa, kannustin menemään vaan jolloin meni ukolle asti. Seuraavat ukot löytyivät jo paremmin, mutta pientä ujostelua oli havaittavissa eikä ihmekään kun paikka oli ihan uusi. Yleensä hakuhommissa Eetusta löytyy tietynlaista röyhkeyttä, koska se kiihtyy niin paljon ja uskon että tuo puoli saadaan esille kunhan aletaan enemmän käymään. Nyt haetaan molemmille jätkille pienryhmäpaikkoja hakuun ja raunioille, jospa vihdoin saisin unelman toteutettua ja päästäisiin aktiivisesti tähän lajiin mukaan :)

Unskin kanssa kokeiltiin sisäetsintää, mutta sekään ei ollut ihan Unskin juttu. Onneksi lauantaina pikkuketulle oli luvassa jotakin uutta ja jännittävää, sillä tehtiin tämän vuoden ensimmäiset verijäljet. Itseäni tämä laji ei niin kamalasti kiinnosta, mutta poikaystävä oli innoissaan ja tottakai silloin minuakin. Annettiin jälken vanhentua n. 4h, en tiedä olisko pitänyt tehdä toisin. Vekillä oli kova meno liinassa päällä, en tiedä johtuiko se aktiivisesta ilmavainun käytöstä, mutta se ei oikein kohdistanut kuonoaan itse jälkeen. Eetu taas jäljesti tavalliseen tapaansa, ei mitään mainittavaa. Unski taas oli niin hieno! Sillä oli kokoajan kuono tiukasti maassa, rauhallinen eteneminen ja varma työskentely. Kaatona toiminut luu aiheutti pienessä koirassa niin suurta ylpeyttä ja polleana se kanteli sitä suussaan. Harmi ettei tämä laji edelleenkään ole se ominaisin juttu itselle, kun selvästi Unto siitä tykkäisi todella paljon. Mutta nyt kun on taas löydetty asia mikä rikastuttaa pikkuketun elämää, niin voin luvata että ihan siksi tullaan tekemään jatkossakin verijälkeä epäsäännöllisen säännöllisesti :)