(c) Ilona Karjalainen
Torstaina oli sitten vihdoin kovin etukäteen jännitetty päivä: Unton viralliset luustokuvat. Oletin että koko eläinlääkärireissu kestäisi yhtä kauan kuin Eetulla, joten hämmästys oli suuri kun kuvien ottamisessa kestikin vain vartti ja sitten sai jo krapulaista koiraa herätellä. Kuvista eläinlääkäri totesi niiden olevan "corgille hyvin tyypilliset" ja tuttuun kaavaan, että jostain syystä nämä corgit saavat aina vähän anteeksi luustokuvien tuloksissa. Lonkat siis eivät ole "ainakaan A:t tai B:t", mutta eivät ne kuitenkaan huolestuttavan löysät olleet, eli mielenkiinnolla odotetaan Kennlliiton arviota. Selkä kuvattiin kaikilta osin ja todettiin terveeksi. Kysymysmerkiksi jäivät sitten kyynärät. Eläinlääkärin mukaan olivat hyvät ja kannusti jatkamaan agilitya, kun siitä mainitsin. Hoitaja taas sanoi kyynärien olevan aika rajatapaus, eli ei voi sanoa onko ne nyt 0/0 vai 1/1. Itse tilanteessa en vielä tajunnut kunnolla mistä on kyse ja ajattelin vain eläinlääkärin myötäilyjä että kaikki on hyvin. Niissä tunnelmissa ehdin päivittää Facebookin ja iloita hyvistä tuloksista, sekä hehkuttaa Unskin mahdollista starttaamista kisoissa keväällä. Kuitenkin pian alkoi tulla epämiellyttävä olo, kun ymmärsin että ne on ihan oikeasti ne kyynärät, mistä hoitajan kanssa oli puhetta. Koska kyynäristä me ei jousteta. Tietysti agilitya voitaisiin harrastaa puolivillaisesti, sellaisella "tehdään tällein kevyesti, niin ei rasiteta liikaa"-asenteella, mutta en usko että niin tulemme tekemään. Inhottaa kun tässä ollaan vähän tyhjän päällä eikä tiedetä mitä odottaa. Toivon mukaan Untoa ei tarvitsisi hetkeen rauhoittaa, koska sillä näkyy olevan taipumusta kovemman luokan dagen efteriin. Krapula kesti koko päivän ja surkeasta olosta tiedoitettiin jatkuvalla ulinalla ja piipityksellä, tarpeitakaan ei ulkona voinut suorittaa kun elämä oli niin kamalaa.
Eetu ja Mörkö agilitypötköt edustamassa
Tänään oli jännittävä päivä, sillä startattiin Eetun kanssa pitkästä aikaa kisakentillä. Olin päättänyt olla tyytyväinen siihen, jos meidän uusi asenne ja meininki välittyisi radalle asti, sillä se on jo niin suuri edistysaskel. Ensinnäkin, panostin koiran lämppäämiseen vielä monipuolisemmin. Käytiin ensin ravaamassa, sitten heiteltiin palloa jossa Eetu teki samalla syöksähdyksiä ja pyörähdyksiä molempiin suuntiin. Sitten taas hetki ravia ja lopuksi juoksuspurtteja ja äkkikäännöksiä. Sen jälkeen koira autoon ja itse rataantutustumiseen. Rataantutustumisessa luotin ohjaukseen joka tuntui hyvältä, enkä ajatellut kuten ennen "apua en ehdi" tai "en voi tehä näin tai se tulee kontaktista läpi". Lisäksi päätin että ikuisten takaaleikkausten kausi loppukoon, enkä tekisi näissä kisoissa kertaakaan kyseistä ohjausta koska noh, on sitä tullut sen verran kulutettua. Lähtöalueella odottaessa Eetu tuttuun tapaan räksytti ja haukkui, mutta kerrankin päätin olla puuttumatta siihen. Yleensä stressaan ja häpeän sitä ja käytän ihan mielettömästi energiaa siihen, että yritän saada sen olemaan hiljaa. Nyt käskin sen vain maate ja siinä se makasi, tosin haukkuen mutta kuitenkin makasi. Lähtöön meneessä kuitenkin rauhoitin, Eetu jäi varmana lähtöön ja liikku vasta kun kutsuin! Tavoitteena tälle radalle oli ainoastaan hyvä lähtö, joten maaliin tullessa ei voinut kuin tuulettaa: sillä NOLLA SIELTÄ TULI!!! Eetu tuli hyvin ohjauksiin mukaan ja itse pysyin suunnitelmissa, mitä nyt ensimmäisellä putkella varmistin vastakädellä koiran linjan, kun jäin jälkeen enkä tienny lukitsiko putken suun. Toiselle radalle ei ollut enää muita tavoitteita, kuin pitää ohjaus selkeänä, koska yleensä kisapäivän edetessä ohjaus tahtoo lässähtää. Kaikki meni hyvin kepeille asti, jonka jälkeen itse menin vähän sekaisin kun en tiennyt mitä tekisin. Koitin jatkaa rataa, mutta kun suunnittelema ohjaus ei toiminut ja tein ruman poispäinkäännöksen, niin päätettiin poiketa puomin kautta maaliin. Puomilla kokeilin juosta itse niin täysiä kuin lähti ja jättää koiran kontaktille, hyvin sinne jäi. A-radalla Eetu voitti luokkansa ja on näin viittä vaille kakkosissa!
Kisojen jälkeen mentiin Teemulle ja Ninnille kylään katsomaan Vekin äitiä ja siskoa. Vekki ja Autsi muistivat heti toisensa ja niillä oli hurjan hauskaa rällästää jäällä yhdessä. Naava-äiti laittoi muutaman kerran poikansa ruotuun, mutta muuten viiletti pentujensa kanssa täysillä. Naava ärähti myös Unskille, joka oli aivan monttu auki miten noin nätti tyttö voi sanoa hänelle noin rumasti :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti