25 kesäkuuta 2013

heinäkuun koittaessa


Blogi hiljeni samantien, kun koirat lähtivät lomailemaan Keski-Suomeen. Talokin tuntui heti varsin tyhjältä, kun kahta elämäniloista paimenkoiraa ei enää pyörinytkään jaloissa. On tämän kolmen viikon aikana ehtinyt montakin kertaa ketuttamaan, kun olisi ollut täydellisiä päiviä viedä koirat uimaan tai lähteä treenirepun kanssa viereiselle kentälle. No, koirat palaavat siis kotiin tänä sunnuntaina, joten kohta eletään taas koirallista elämää

Elämästä ei ole kuitenkaan koiramaisuutta ja lemmikkieläimiä puuttunut, pikemminkin päinvastoin. Ensimmäisenä viikonloppuna mentiin poikaystävän kanssa Helsinkiin, jossa käytiin molempina päivinä katsomassa agilityn SM-kisoja, kyläilemässä kasvattajilla ja tapaamassa tuttuja koirakoita. Kisoissa iski epätoivoinen treeni-into ja kaipaus juoksemaan itsekin kisakentille. Viikonlopun jälkeen talouteemme muutti väliaikaisesti eräs löytökissa muutamaksi päiväksi. Voin kyllä sanoa, että koirilta kestän nykyään lähes mitä vain, mutta se kissanhiekkalaatikko, yöh! Lisäksi kissa ei ollut sisäsiisti ja leikkaamattomana uroksena se naukui jatkuvasti ulos. Tämän jälkeen totesimme, että kissaa ei meillä tule olemaan ja koirat ovat ehdottomasti kivempia. Onneksi kissa löysikin yllättävän käänteen jälkeen oman perheensä

SM-karkeloissa käytiin kannustamassa Reettaa ja Rullaa, tosin missattiin lauantain joukkuerata. Vannotin sitten poikaystävää koko loppupäivän, että sunnuntaina ollaan tasan tarkkaan radan reunalla kun yksilörata koittaa. Tämä parivaljakko on loistava esimerkki siitä, miten corgin kanssa voi saavuttaa vaikka mitä ja miten siitäkin saa timmin, sporttisen koiran harrastukseen


Reetta ja Rulla, Agilityn SM-kisat 2013

Kuva on ihan epätarkka, mutta Rulla <3

Kesälle ei ole siis sen suurempia suunnitelmia, paitsi ainakin Eetun uudelleen kuvauttaminen. Eetuhan kuvattiin muistaakseni 2010 vuonna, tosin toisesta syystä emmekä saaneet virallisia lausuntoja. Kuvauttamisen jälkeen nähdään mitä sieltä koirasta oikeasti löytyy ja onko enää kannattavaa jatkaa agilitya. Voi vain toivoa, että saataisiin vielä jatkaa meidän rakkainta ykkösharrastusta. Palkkapäivän koittaessa tiedän myös onko rahaa varata Unskille kuvaukset samaan aikaan, jotta nähtäisiin saadaanko edetä agilityketun kanssa. Vanhempiensa puolesta Unskin pitäisi olla melkoista priimaa, mutta eihän sitä voi koskaan tietää. Kuitenkaan vieläkään emme ole saaneet yhteydenottoja mahdollisista agilityn treenipaikoista, joten Unskin kuvauttamisella ei ole vielä niin kiire. Lisäksi juttelin SM-kisoissa tuttuni Reetan kanssa, joka kisasi siellä Rulla-pemunsa kanssa. Rulla on todella hyväkuntoinen ja timmissä kunnossa oleva corgi ja tullaan ottamaan neuvoja vastaan, jos saataisiin Eetultakin vihdoin kunnolla tippumaan painoa pois. Omaan silmäänhän se näyttää jo paljon timmimmältä, mutta kuulemma vielä saisi helposti pois. Seuraavaksi palataankin varmaan treenipostauksella, kunhan piskit saadaan tänne :) Sunnuntaina olisi tarkoitus mennä vielä tokon SM-kisoihin keräämään treenimotivaatiota.... ja ehkä niitä voivoin varusteita ;)


Teitä lukijoita ei ole paljoa huomioitu täällä blogissa, joten mietin olisiko jollekin kysymyspostaukselle kannatusta tai mahdollisia toivepostauksia? :)

2 kommenttia:

Windy kirjoitti...

Tsemppiä luustokuviin, toivottavasti teille käy luustokuvien osalta parempi mäihä kuin meille, joilla kisaaminen tyssäsi 2.luokkaan sen samperin ykkösen kyynärän takia. Windyllähän oli polvet 0/0, lonkat C/C joilla vielä olisin uskaltanut aksata, kun sheltti on kuitenkin sen verran kevytrakenteinen rotu, mutta se epäpuhdas kyynärä sitten huolehti, ettei me lajia enää jatketa.

Windy kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.